Marraskuussa 1998 nukketeatteri Hupilaisen kannatusyhdistys ry teki kolmenkymmenen vuoden vuokrasopimuksen Wääksyn kartanon kanssa Parvula-nimisestä rakennuksesta.

Talo on noin 200 vuotta vanha, entinen Kuohunlähteillä sijainneen kylpylän majatalo. Rakennus siirrettiin nykyiseen paikkaansa 1860-luvulla. Remontin aikana huomattiin, että rakennus on muuttanut vuosien aikana muotoaan useaan otteeseen. Suomen ensimmäinen kansanopisto toimi Parvulassa vuodesta 1898 alkaen kolmen vuoden ajan ja oli tarkoitettu vain naisille. Sen johtajaksi tuli Sofia Hagman. Kerrotaan, että Kangasalan nuoret miehet kiertelivät viikonloppuisin ahkeraan Parvulaa löytääkseen itselleen emännän. Sellaisen Parvulasta löysikin Lihasulan isäntä Juho, Ida siirtyi kansanopistosta emännäksi. Parvula on saanut kattojensa alla nähdä monenlaista elämää. Siellä on ollut sotilassairaala ja venäläisen emigranttirouvankin kerrotaan eläneen siellä. Myöhemmissä vaiheissaan talo on ollut enimmäkseen asuintalona.

Parvulan muutostöihin teatteritaloksi yhdistys sai Opetusministeriöltä 200 000 markan apurahan. Perustyöt saatiin tehtyä tuolla rahalla, Kangasalan ammattikoulun, muutamien hyvien ammattimiesten ja lukemattomien talkootuntien avulla. Kiitokset kaikille kunnostustöihin osallistuneille. Talon avajaiset olivat 1.10.2000.

Teatteritalossa on esitysten jälkeen avoinna Cafe Pulcinella.