Tietoja
Nukketeatteri Hupilainen aloitti toimintansa vuonna 1984. Toiminnan tueksi perustettiin Nukketeatteri Hupilaisen Kannatusyhdistys ry. Teatterin kotinäyttämö on teatteritalo Parvula Kangasalla, jossa on tilaa 50:lle katsojalle. Teatteritalossa, esitysten lisäksi, pidetään nukketeatteriin liittyviä kursseja.
Nukketeatteri Hupilainen on koko ajan toiminut myös kiertävänä teatterina, esityksiä voi tilata kouluihin, päiväkoteihin, kirjastoihin ja erilaisiin juhliin.
Keitä me olemme
Näyttelijät Niina Kettunen-Niemi (vuodesta 1984), Pauliina Kirjanen (vuodesta 2009), Sinikka Meurman (vuodesta1984) ja Tuula Torkkeli (vuodesta 1985) ovat saaneet alan koulutusta Suomessa esim. Vaasa-akatemian nukketeatterikursseilla ja Puolassa, Wroclawin nukketeatterikorkeakoulussa.
Ääni-ja valoteknikkona on toiminut Irmeli Lyytinen vuodesta 2013. Säveltäjänä on toiminut Kristiina Tanhua-Laiho vuodesta 1991.
Kangasalan Nukketeatteripäivät ja nukketeatterifestivaalit
Nukketeatteri Hupilainen järjesti yhdessä Kangasalan kaupungin kanssa Kangasalan Nukketeatteripäivät joka toinen vuosi, yhteensä 14 kertaa. Viimeisen kerran päivät järjestettiin vuonna 2017. Päivillä esiintyi sekä suomalaisia että ulkolaisia nukketeatteriryhmiä.
Nukketeatteri Hupilainen on osallistunut nukketeatterifestivaaleihin Suomessa (esim. Valofestivaali Joensuussa, Nukketeatterin Näyteikkuna Helsingissä, Mukamas festivaali Tampereella) sekä Puolassa Jelenia Gòrassa ja Saksassa Magdeburgissa.
Vuonna 2003 Nukketeatteri Hupilainen voitti Valtakunnallisen Nukketeatterikilpailun ensimmäisen palkinnon näytelmällä Ihmemaa Oz. Vuonna 2019 teatteri esiintyi Hollannissa Rotterdamin Merimieskirkossa.
Ohjaajina ovat toimineet alan ammattilaiset
Näyttelijä-ohjaaja Oili Sadeoja
Dekaani Anna Twardowska, Wroclawin nukketeatterikorkeakoulu
Näyttelijä-ohjaaja Andrzej Ball, teatteri Maska, Jelenia Gòra
Ohjaaja Arkadiusz Klucznik, Teatr im. H. C. Andersena, Lublin
Näyttelijä-ohjaaja Jyrki Tamminen
Näyttelijä-ohjaaja Adam Kwapisz, Puola
Ohjaaja Marja-Liisa Lintunen
Aneta Gluch-Klucznik, Wroclawin nukketeatterikorkeakoulu
Ohjaaja-nukentekijä Anna-Liisa Tarvainen